lauantai 9. huhtikuuta 2016

Uusia tuttavuuksia

Tämä postauksen kirjoittaminen on ollut ajatuksissa jo pidemmän aikaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
 
Niin tärkeää kun vertaistuki onkin, niin kovin hitaasti olen aktivoitunut sillä saralla. En ole tuntenut aikaisemmin juuri ketään, jonka lapsella olisi edes likimainkaan samantyylisiä ongelmia kuin Aarrella. Olen ollut omien ajatusten kanssa melko lailla yksin, tavallaan myös tottunut siihen, vailla sitä kaivattua vertaistukea. Niinpä olin kovin iloinen saadessani yhteydenoton blogin kautta toiselta äidiltä, jonka poika sairastaa myös mm. vaikeaa epilepsiaa. Pojilla on ikäeroakin ainoastaan vuoden verran eikä välimatkaakaan ihan mahdottomasti. 
 
 
Ajatusten vaihto sähköpostitse sujui sen verran mainiosti, että sovimme kaveritreffit ja pääsimme viime vuoden loppupuolella Aarren kanssa tapaamaan uusia tuttavuuksia. Tutun tuntuista arkea, ajatusten ja kokemusten vaihtoa. Mutta myös uusia vinkkejä ja ideoita. Juuri sitä vertaistukea. Juteltavaa kyllä riitti ja mikä parasta pojat pääsivät tutustumaan toisiinsa.  Kun kaverukset köllöttelivät lattialla vierekkäin, tuli tunne, että kyllä näille erityislaatuisille pojille jonkinlainen yhteys hetkittäin syntyi. Ihanat pikkumiehet <3 Maisemanvaihdoksesta selvästi nauttinut Aarre näytti parastaan uudessa ympäristössä ja villiintyi innoissaan heilumaan ja pitämään omaa meteliään.
 
Kiitos P ja S viime treffien isännöinnistä, seuraavaksi on meidän vuoro!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kun peg-nappi masusta irtosi...

Eilen oli ihan tavallinen työpäivä kunnes... Aarren hoitaja soitti, että poika oli saanut kiskaistua massussa nököttävän peg-nappinsa irti! Ja tietysti vettä täynnä olevan ballongin (sen joka on massun sisäpuolella) kera :O Pegin letku oli jäänyt hetkeksi vartioimatta ja siitä poika oli napannut kiinni. Mielikuvissa keksin jos mitä hirveää, että massuun on tullut repeämä tai ties mitä, mutta ei. Poika ei ollut edes itkenyt, joten kovin kipeää ei tainnut tulla.

Lähdin töistä kiireen vilkkaa kotiin tarkastamaan tilanteen, koska uusi nappi on saatava nopeasti paikoilleen, ettei reikä mene umpeen (se muuten tekee sen yllättävän nopeasti!). Puoli tuntia tapahtuneesta, eikä uutta nappia enää saatu paikoilleen. Hetken piti miettiä, että mitäs nyt?! Kun jotain siihen reiän tukkeeksi on keksittävä, ettei homma mene leikkaussalin puolelle...

Fiksu älynväläys, desinfioitiin virkkuukoukku, kun sen sai vielä mahtumaan avanteesta. Itse ei tietenkään uskallettu lähteä lasta kuljettamaan henkilöautolla sairaalalle vaan soitto hätäkeskukseen, että nyt tarvis ambulanssia, kun tällä meidän lapsella törröttää virkkuukoukku mahassa ja pitäis päästä lääkäriin... Oli kuulemma ensihoitajat hetken ihmetelleet, että mikäs juttu tämän on :D Virkkuukoukun tilalle löydettiin loppujen lopuksi sopiva pieni letkunpätkä, joka teipattiin lanssikyydin ajaksi massuun.

Sairaalassa ei kirurgikaan meinannut aluksi saada uutta nappia paikoilleen, sen verran oli jo mahakalvo mikälie ehtinyt vetää umpeen. Lopulta kuitenkin onnistui. Poika ei ollut moksiskaan koko episodista, eikä mahan aika kovakourainen myllääminenkään tuntunut juuri hetkauttavan. Äidistä se kyllä tuntui tai pikemminkin näytti aika kamalalta.

Olipahan päivä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Mitä tästä opimme: lapset ovat yllättävän nopeita, jopa ne hidasliikkeisimmät :) Ja peg-napin siis todellakin saa kiskottua irti :/ joten sen kanssa on oltava varovaisempi.