maanantai 31. elokuuta 2015

Kolmevuotias

 
Viikonloppuna saimme juhlia Aarren 3-vuotis synttäreitä. Uskomatonta, että meidän vauva on jo noin iso poika. Poika, joka on elämänsä aikana kasvattanut ja opettanut meitä läheisiään monella tavalla. Aarren myötä perheemme on saanut tutustua ihan uuteen, ennestään ihan tuntemattomaan maailmaan. Nyt sekin maailma on tullut vähän tutummaksi. Niin rakas on tuo kaveri, että välillä sitä ei oikein käsitä miten sydämeen mahtuukaan rakkautta niin paljon. Sellainen onnen murunen koko poika.
 
 
Synttärit olivat oikein onnistuneet iloiset juhlat. Minusta on ihanaa suunnitella ja järjestää lasten synttäreitä. Tällä kertaa teemaksi valikoitui Aarren lempilelun mukaan kirahvi. Kokeilin tehdä kääretortun kirahvikuvioinnilla ja siitä tuli mielestäni aika hauska. Kakunkoristeenkin oli tarkoitus muistuttaa kirahvia, mutta valmis lopputulos taisi näyttää enemmän virtahevolta ;)
 
 
 
Aarre sai paljon kivoja lahjoja, leluja, vaatteita ja pientä tarpeellista käyttötavaraa. Uudesta pehmokirahvista tuli heti pojan kaveri ja sai toimia tyynynä kun juhliminen alkoi väsyttää pientä sankaria.